sunnuntai 12. toukokuuta 2019

Kesän 2019 pentuset luovutuksessa 11.6 alkaen

Papin ja Rentun pennut syntyivät 23.4.2019

5 urosta ja 2 narttua, urokset ovat vapaana ja toiselle nartuista etsin yhteistyökykyistä sijoituskotia mielellään Pirkanmaan alueelta. Yhteydenotot mieluiten soittamalla 0407031115

Pennut ovat tricolour värisiä ja niistä tulee karkeakarvaisia , molemmilla vanhemmilla on hyvälaatuinen karkeakarva.

Kasvattajana tietenkin toivoisin, että pennut pääsisivät harrastaviin koteihin mutta toki myyn myös ihan lenkkikaveriksikin muuten aktiiviseen kotiin,koska parson rotuna ei tyydy vain sohvalla pötköttämiseen vaikka touhukkaan päivän jälkeen mielellään rauhoittuukin omistajan kainaloon. 

Pentujen emästä Papista, eli Mindhunter Mastermind on tietoa ja kuvat tämän blogin aikaisemmissa päivityksissä viime kesältä. 
Papi on Suomen ja Eestin valio, sekä viimeistä CACIBia vaille kansainvälinen valio. 

Ohessa kuvia ja tietoa isästä , sekä pennut vajaan 3 viikon iässä . 

Pentujen isä Renttu , Mindhunter Easy On The Eye on pärjännyt niin näyttelyissä kuin käyttöpuolellakin . Terveystulokset Polvet 0/0 , Silmät OK, PLL & LOA CLEAR.

C.I.B
FI KVA-L
FI MVA
HR MVA
EST MVA















Pennut 

Uros 1 ( valkoinen runkoväri kauttaaltaan) 



Uros 2 




Uros 3 




Uros 4 




Uros 5 ( valkoinen runkoväri )




Narttu 1 ( valkoinen runkoväri )




Narttu 2 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti